Kahlaavan hirven kuvasi vanhempi veljesOmat lapseni ovat ison osan elämästään asuneet alueella, jossa vain harvat maksoivat itse vuokransa laman jälkivuosina. Kerran laskin, että korttelissa asui 16 alle 16-vuotiasta poikaa, 12 heistä yhden vanhemman, siis äidin kanssa. Ehkä joskus vielä muutan mieleni, mutta en osaa kuvitella parempaa kasvuympäristöä lapsille.
Pihalla leikittiin tuntitoltulla purkkista, kommandoa, penkkistä, kirkkistä. Leikin tilanne oli helppo tarkistaa kuulostelemalla ulkona raikuvia huutoja. Läheinen joenranta ristittiin Havaijiksi, ja siellä uitiin, soudettiin ja kalastettiin. Mieleen on jäänyt näky, kun myöhäisenä kesäiltana joelta kulki jonossa kymmenkunta erimittaista poikaa uikkareissaan, isommat olivat käärineet pyyhkeet niin kuin miehillä on tapana. Joella lapset myös kohtasivat elämän raadollisuutta, kun sorsaemo tappoi heikoimman poikasensa. Järkyttyneet b-mielisairaalan läheisyyteen tottuneet eläimellisen tragedian silminnäkijät arvioivat tilannetta: "Se emo olisi pitänyt viedä lintumielisairaalaan".
Vehnäjauhoja kului kalojen syöttitaikinaan. Mukava naapurintäti osti uskollisesti kaikki joesta nousevat kalat kissalleen. Toinen taskurahanlähde oli alkoholisoituneen naapurin roskikseen viemät kaljatölkit, joita kilvan pelastettiin roskien seasta ja palautettiin kauppaan.
Viiden vuoden jälkeen muutimme vain puolen kilometrin päähän, mutta se tuntui äärettömän pitkältä matkalta. Kotipihan pojille tarjoama suoja särkyi, jopa ystävyys tuntui hetken aikaa uhatulta. Mutta vanhalla pihalla leikit jatkuivat, ja yökyläilystä oli jo sitä ennen tullut viikottainen tapa. Uuden kotimme pihalta löytyi taas paikka majalle, laiturilla ongittiin kuin aina ennenkin ja kommandot väijyivät nyt uusissa piiloissa. Kun sitten muutimme tänne Ruotsiin, ensimmäinen yövieras oli kukas muu kuin kaveri vanhalta pihalta. Viime kesänä keräsimme taas yhteistä kokemuspohjaa Lapin matkalla, tuota kuvan hirveä ja monta muuta elämystä emme varmaan elämässämme unohda.
Huomenna olisivat juhlat, mielelläni olisin ruusun ojentanut aivan itse eikä Itellan välittämänä.
Miten luokkaretki liittyy tähän? No siksi, että olisimme muuten lähteneet juhlimaan kaveria Kouvolaan ja samalla myös serkkua Turkuun, mutta sunnuntaina lähdemme nuoren miehen luokan kanssa luokkaretkelle Tallinnaan. Olemme varautuneet kaikkeen. Aftonbladetkin otsikoi pari vuotta sitten, että "Luokkaretken tekeminen on jatkuvaa taistelua".
6 kommenttia:
Siis hei, mainio otos! Onnittelen taiteilijaa!
Ja kun nuo nuoret on vielä niin nopeita, että ehtivät ottaa kuvan silloin kun jotain tapahtuu. Tuo hirvi oli aivan tajuttoman upea ilmestys seisoessaan vedessä keskellä yötöntä yötä, lähti sitten liikkeelle kun pysäytimme auton lähelle.
Välitän onnittelut :)
Tänä vuonna ilmestyi Suomessa kirja 'Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa'. Kirjoittajina Katriina Järvinen ja Laura Kolbe. Sitä lukiessani ajattelin, etten ole tainnut ollenkaan ymmärtää omaa paikkaani!
Hei tuulijärvi, näitä klassresa-juttuja lukiessaan alkaa miettiä, pitäisikö ihmisen olla jotenkin tietoinen sosiaalisista nousuistaan ja laskuistaan, kun ei enää missään sääty-yhteiskunnassa eletä. Yhteiskunnan isojen kuvioiden näkemiseen niitä luokitteluja tarvitaan ainakin.
Ja kiitos lukuvihjeestä, Laura Kolbe oli Uppsalan yliopistossa viime vuonna. Mielenkiintoista mitä hän tuonut täkälaisesta tutkimuksesta mukanaan. Ja hänelläkin on blogi
http://laurakolbe.blogspot.com/.
Olipa onnellinen kirjoitus lapsuudesta hyvässä ympäsristössä, silmäkulmia täällä pyyhin (töissä). Hyvä pihaympäristö kavereineen ja myönteiset koulukokemukset ovat niin arvokkaita asioita, ettei niitä voi kyllin korostaa. Ne juuri valmistavat elämään. Teen työtä kasvavalla alueella, mutta silti monella lapsella ei täällä ole kavereita kotipihallaan.
Muistelen haikeana omien poikieni pihaleikkejä, kun turvallisessa ja autottomassa rivitaloympäristössä lapsia tuntui 80- ja 90-luvulla olevan paljon ja tekemistä riitti. Vuorovaikutustaidot kehittyivät hyvin. Nyt pihamme on tyhjä!
Katriina, isoja tunteita kirjoitinkin, siihen pihaan liittyy niin paljon tärkeitä muistoja. Täällä näkee vielä alle kouluikäisiä pihalla, mutta isommat lapset katoavat jonnekin, toivottavasti lähiöiden tilavammille pihoille leikkimään oikeita pihaleikkejä.
Lähetä kommentti