sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Riemua ja kärsimystä



Eilen juostiin 29. Tukholman maraton, jonka jotkut juoksivat jo 29. kerran. Tänä vuonna ei ollut kuumin mahdollinen ilma, vaikka aurinko porotti täydeltä taivaalta ja lämpömittari näytti 28 astetta, on joskus juostu jopa 31 asteen helteessä. Eilen jo kadunvarrella maratonia seuraavat saivat olla tarkkoja, etteivät polttaneet itseään tai nestehukka yllättänyt, ei siis ihme, että tänä vuonna keskeyttäneitä oli ennätysmäärä lähtijöiden lisäksi.

Enpä ollut ennen seurannutkaan maratonia kadun varrella. Hauska tapahtuma, jossa tosin ei ollut mitään ihmeempää dramatiikkaa. Huippu-urheilijat ohittivat paikan vauhdilla, sitten alkoi tulla enemmän alan ahkeria harrastajia ja viimeisinä tulivat pellet ja vedonlyöjät. Voi niitä onnettomia, jotka olivat lähteneet matkaan asunaan frakki ja silinterihattu tai Hamletin samettipuku pääkallotehosteineen. Hauskaa meille katsojille, mutta toivottavasti he ymmärsivät vähentää varustusta matkan ehtiessä.

Tänä vuonna maratonille lähti enemmän ulkomaalaisia kuin ruotsalaisia. Suomalaisia taisi joukosta olla joka toinen, kun kannustajienkin keskuudessa suomi oli toiseksi puhutuin kieli. Vieressäni kadun varrella oli ahkera häjyjen kannustaja. ”Hyvä häjyt” kuulostikin hyvältä huudahdukselta. Keitä lienee nuo häjy-tunnuksin maratonille lähteneet härmäläiset?

Vaikka juoksijoilla hiki virtasi, aurinko poltti nahkaa ja rakot jaloissa hiersivät, pystyi katsoja silti ymmärtämään maratonin juoksemisen tarjoaman nautinnon. Ainakin sitten kun se on ohi. Juoksijoiden keskuudessa vallitseva kannustava ilmapiiri välittyi myös kadunvarsille. Kun huippumenijät ohittivat paikan toista kertaa, ensimmäistä kierrosta juoksevat jaksoivat vielä taputtaa heille yleisön mukana.

Kokemuksesta ja kevyestä ruumiinrakenteesta näytti olevan runsaasti hyötyä jaksamisen kannalta. Myös oman porukan mukana pysyminen teki maratonista helpomman näköisen. Juoksijoiden joukossa oli monta pariskuntaa, jotka juoksivat omaa tahtiaan yhtä matkaa jaksavan tuntuisina. Matkan edetessä näytti myös muodostuneen samaa vauhtia juoksevien ryhmiä. Joillain näytti myös olevan tavoiteaika-viiri näyttämässä, missä ajassa on aikomus tulla maaliin. En ymmärtänyt olivatko he järjestäjien tarjoamia jäniksiä, vai ketä varten tavoiteaika oli laitettu näkyviin.

Katsojien joukossa oli kauppamatkallaan pysähtyneitä ohikulkijoita, jotka kommentoivat tyyliin "Hulluja nuo tuolla helteessä itseään rääkkäävät". Ehkä ihan kaikkien ei ollutkaan viisasta lähteä matkaan, onneksi lääkintähuolto pelasi ja moni ymmärsi lopettaa ennen äärirajojensa kohtaamista. Tietysti aloin miettimään, pystyisinkö itse koskaan juoksemaan maratonia. No en. Olen iloinen, että pystyn ylipäätänsä juoksemaan, toisenlaisiakin aikoja on ollut. Mutta eilisen jälkeen juoksuvarvasta on hieman kutittanut.

1 kommentti:

Taviokuurna kirjoitti...

En varsinaisesti tiedä asiasta yhtään mitään, mutta jostain olen ymmärtänyt, että ne juoksuaika-viiriä kantavat toimivat nimenomaan "merkkipaaluina" muille juoksijoille. Erityisesti vähemmän kokeneille, joille vauhdinjako ei ehkä vielä ole ihan varma juttu. Eli jos tähtäät johonkin aikaan, voit yrittää seurata sitä aikaa merkkaavaa juoksijaa, ja pysyt hyvin rytmissä (mutta et toisaalta juokse itseäsi heti piippuun). Sitä en tiedä, ovatko he järjestäjän palkkaamia vai muuten vain vapaaehtoisia kokeneita juoksijoita, mutta kuulostaa hyvältä palvelulta minusta :)

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...