lauantai 2. kesäkuuta 2007

Se parhaiten nauraa

Tästä on ehkä pari vuotta aikaa, kun leppoisassa illanvietossa ystävien kesken suunnittelimme alueen tyhjenevälle psykiatriselle sairaalalle jatkokäyttöä. Toteuttamiskelpoisimmaksi ideaksi koettiin syömishäiriökeskus. Lihavuus ja anoreksia ovat molemmat tämän ajan kasvavia ongelmia. Ruokavaliohoitoa lihavuuteen voisi antaa ympäristössä, jossa ratkeaminen syöpöttelemään ei olisi yhtä helppoa kuin jääkaapin avaaminen kotona. Annetaanhan alkoholisteillekin katkaisuhoitoa eri metodein parantolaympäristössä, miksi syöppöjä ei voisi palvella yhtä hyvin kuin juoppoja.

Kehittelimme huipputeknologiaan perustuvaa laihdutusravintolaa, jossa asiakas kasaa itse annoksen, annos punnitaan ja samalla automaattisesti lasketaan ruoan ravintoainepitoisuudet. Syömään pääsisi vasta, kun annos osoittautuisi oikean suuruiseksi ja riittävät ravintoaineet sisältäväksi. Hoitoon kuuluisi tietysti myös psyykkinen tukeminen, sopivien liikuntamuotojen määritteleminen ja niiden opettelu, sekä jatkohoito. Kotiin paluuta tuettaisiin vaihtamalla jääkaappiin starttipaketti ja tyhjentämällä keittiön hyllyt epäterveellisistä ruoista. Jälkihoito toteutettaisiin puolen vuoden välein tapahtuvin kontrolliviikonlopuin.

Joku olisi ollut jo valmis rahoittamaan moista laihdutusklinikkaa, mutta paljon hauskemmalta kuulosti ajatus hotellista. Tukholmassa samoin kuin Helsingissä on vankilahotelli, mutta onko missään mielisairaalahotellia? Hotelli Pöpilä - tule sellaisena kuin olet! Kaikennäköisiä ruumiinkuntoa edistäviä hoitoja on hotelleissa saatavana, mutta tässä hotellissa hoidettaisiin mieltä. Itse varasin ensimmäisenä vastaanottovirkailijan tehtävän. Siis haluaisitte huoneen, avolla vai suljetulla, pehmusteilla vai ilman? Mitä lisäpalveluja haluatte, meiltä löytyy erilaisia terapioita, ryhmässä tai yksin, miten vain haluatte. Täällä saa myös pelkästään levätä, jos se on tarpeen.

Jaoimme muitakin tehtäviä. Porukan muusikko hoitaisi musiikkiterapiapuolen, sairaanhoitaja valittiin lääkinnällisiin tehtäviin, muutkin olivat siinä vaiheessa iltaa valmiita vetämään terapeuttasia keskusteluja. Jos mikään muu ei auttaisi, niin sähköinsinööri laittaisi valkoisen takin päällensä...heh heh... Kuka olisi ensimmäinen potilas? Joku kunnan päättäjistä...heh heh. Hauskaa oli silloin.

Nyt sitten parin päivän päästä paikka avataan, hotellina. Ravintola ei tule olemaan korkeinta terveysteknologiaa edustava dieettikeskus, vaan mitä ilmeisemmin siellä nautitaan Kantonin keittiön antimia. Paikan nimi on alustavasti Lohikäärmekeskus, oletettavasti siellä on myös Feng Shuit paikallaan. Sen verran olen paikassa asioinut, että ainakin päärakennuksen edessä on aukeama, johon feniks-lintu mahtuu laskeutumaan ja paikallisbussi pysähtymään. Ensimmäisiksi asukkaiksi tulevat Kouvolan Kiina-viikon kiinalaiset osanottajat. Toivottavasti heidät nyt majoitetaan mahdollisimman viihtyisälle osastolle, remonttia ei ole tehty.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...