perjantai 4. huhtikuuta 2008

A Room with a View

Lomanjälkeisen elämän teemaksi näyttää muodostuvan paluumuutto. Pitäisi lähteä takaisin Suomeen. Ei huvita. Eilen saimme jo tervetulotoivotuksen, päätöksen, että talomme viereen rakennetaan voimalinja. Minulle talo ja sen ympäristön maisemat olivat suurin Suomeen takaisin houkutteleva vetovoimatekijä.

Illalla Silminnäkijässä näytettiin vanhoja kotikulmia, ja ihmeteltiin samaa kuin minä ihmettelin viime kesäkuun alussa. Edistysaskel seudulla on suurkunnan perustaminen, tosin ei sekään mitään takaa, jos uudessa suurkunnassa asioista päättävät ne samat jonkun muun kuin minun valitsemat luottamushenkilöt, jotka ovat hoitaneet nykyisten kuntayhtymien asioita.

Onhan Suomeen muutossa omat puolensa, saan seurata lasten koulunkäyntiä lähempää, ja viime kesänä hankittua uutta kesäpaikkaa pääsee suunnittelemaan ja kohentelemaan. En vain nyt jaksa innostua siitäkään ajatuksesta, vaikka järkevästi ajatellen paluu voi johtaa johonkin hyväänkin.

Lomalla sai onneksi huomata, miten alunperin ikävä asia kääntyi hauskuudeksi. Ving oli varannut meille huoneet neljän tähden hotellista meren rannalta. Me saimme huoneet samassa rakennuksessa, missä majoitettiin myös henkilökuntaa, yläkerran huoneesta oli näköala kaatopaikalle, jota koristi "NO DUMPING" -taulu, alakerran huoneessa, jossa pojat asuivat, oli maisemana muuri, lisäksi heidän huoneessaan oli paljon hyttysiä ja loman loppupäivinä voimakas homeen haju.

Kaatopaikan ja sen takana olevan ruovikon linnusto oli runsas, ja siksi tuli joka aamu ja ilta vietettyä hetki bongaillen. Tosin välillä harmitti, kun välissä olevalla tiellä paseeraavat bumsterit pyrkivät häiritsemään sekä lintuja että minua. Muutaman päivän päästä saapumisestamme hotellille siellä alkoi läntisen Afrikan maiden sotilasjohtajien kokous, ja parvekkeemme alapuolella vartioi tauotta sotilas. Kun siinä sitten yritti bongailla lintuja kaatopaikalta bumsterien huudellessa kadulta ja sotilaan vahtiessa toimintaani parin metrin päästä tuli joskus mieleen, että juuri tätä emme kyllä matkanjärjestäjältä tilanneet.

Mutta juuri tuo sotilas osoittautui siksi asian hyväksi puoleksi - linnuston lisäksi. Vanhempi poikani tutustui häneen, ja pojat viettivät uuden ystävänsä kanssa useita päiviä. Myös koko perhe kutsuttiin kyläilemään hänen perheensä luokse compoundille. Hänen vanhempansa olivat kuin vanhoja tuttuja, keskustelimme sotilasisän kanssa rauhanturvaoperaatioista, joissa Gambia on ollut mukana, ja pojat majailivat kaverinsa huoneessa kuin kotonaan. Perheessä oli kahdeksan poikaa. Kun alkupäivinä tuntui, että olimme bumsterien saartamassa hotellissa vankeina, huomasimmekin pian liikkuvamme keskellä vilkkaan Westfieldin asuntoaluetta, jossa muista turisteista saati sitten bumstereista ei ollut tietoakaan.

3 kommenttia:

Jukka Heikkinen kirjoitti...

Joskus saa jotakin muuta kuin tilaa. Pääsiäistä ennen risteilimme sinne Tukholmaan ja oikein Commodore-luokan hytissä. Netissä hyttiä varattaessa on kaksi vaihtoehtoa: Hytti parvekkeella tai ilman. Hytti parvekkeella kuulosta hienommalta mutta totuus on jotakin muuta. Hytti ilman parveketta on juuri sen parvekkeen verran suurempi. Nyt sen tiedän. Vasamuseet on kyllä niin hieno, että tulen vielä käymään siellä vielä uudestaan. Tervetuloa takaisin Suomeen. Ihan mukava saada teidät taas hieman lähemmäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Upeeta. Siis se että pääsitte viettämään mukavia hetkiä paikallisessa kodissa. Tuommoiset kokemukset ovat arvokkaita.

Ja kun katson tuota kuvaa, niin ihan käsittämättömästi huokaisen sillä lailla kuin kotimaisemia katsellessa yleensä huokaillaan. Mä en oikein käsitä mihin tämä Afrikka-intoiluni oikein perustuu. Se vaan tuntuu tutulta. -ruu

-lea kirjoitti...

M. Kiitos ystävällisestä kommentista. :)), jäin miettimään mihin matkatoimistoja tarvitaan, luovat vain mainoksillaan odotuksia, joihin sitten pettyy. Olisipa tullut hankittua majoitus itse, niin olisi itse voinut myös vaihtaa huoneen, vaikka pienen välirahan maksaen.

Suomeen paluun paras ulottuvuus on ilman muuta tuo lähemmäksi pääsy. Odotan kesää ja letunpaistoa rantakalliolla!

Ruu,
ehkä tässä sitten ei ole niin montaa sukupolvea meidän ja Lucyn välillä, minullakin Afrikka-into vain kasvoi;) Paikalliset ystävät kutsuivat kotiinsa seuraavalla kerralla asumaan, varmaan ainakin nuoriso vielä lähtee kyläilemään.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...