Kukapa olisi uskonut, että Jeltsiniä muistellaan loppujen lopuksi näinkin hyvällä kuolemansa jälkeen. Merkittävä osa hänen kilpensä kiillottumisesta johtuu tosin hänen seuraajastaan. Jeltsin oli arvaamaton, heikko ja juoppo, mutta aito demokraatti kuitenkin. Parasta oikeastaan on hänen vallasta luopumisensa, voisiko se olla juuri varmin tae siitä, että hän oikeasti oli suuri demokratian puolustaja? Voisiko se myös olla sellainen historiallinen esimerkki, joka velvoittaa myös hänen seuraajaansa?
Jeltsinin aikana rikollisuus rehotti Venäjällä. Liikuin silloin usein työasioissa Moskovassa ja Pietarissa. En tuntenut oloani turvattomaksi, koska näytin tavalliselta venäläiseltä, jolla rikolliset eivät olettaneet olevan isoja rahasummia mukana. Silloin voimissaan oli järjestäytynyt rikollisuus, minkä toimintatapoihin eivät kuuluneet taskuvarkaudet ja turistien ryöstäminen, vaan sen kohteena oli liike-elämä ja hallintokoneisto.
Ehkä olisi pitänyt pelätä enemmän, kuljetin usein kassissani tuhansia dollareita, koska siihen aikaan luottokorteilla maksaminen onnistui vain harvoissa paikoissa, ja jouduin maksamaan koulutustilaisuuksien kulut käteisellä. Kun maksoi kolmenkymmenen ihmisen hotellikulut, tulkkien palkat ja tarvittavan tekniikan ja ravintolalaskut käteisellä, niin aikamoinen setelinippu oli pakattava laukkuun.
Projektien tavoitteet olivat kunnianhimoisia, ihmisoikeuksien edistäminen ja Venäjän demokratiakehityksen tukeminen. Ensin menimme etsimään sopivia yhteistyökumppaneita, ja niistä sitten valitsimme sellaiset, joiden uskoimme olevan samoilla jäljillä. Mahdollisuuksia olisi ollut myös erehtyä pahasti, valita kumppanikseen hämäriä liikemiehiä, jotka olivat päässeet käsiksi entisen Neuvostoliiton vanhoihin instituutioihin ja tehneet niistä oman bisneksensä. Oma lukunsa olivat valtiovetoiset kansalaisjärjestöt, joita piti roikuttaa mukana, että pystyi ylipäätänsä toimimaan, mutta joille ei saanut antaa liikaa tilaa, etteivät oikeat ihmisoikeusjärjestöt jättäneet koko projektia.
Tarkoitus oli tehdä yhteistyötä juristien kanssa, mutta tosiasiassa monet tärkeät yhteistyökumppanit olivat luonnontieteiden edustajia. Monissa Neuvostoliiton aikana juristikoulutuksen saaneissa oli se vika, että heidän laillisuusajattelunsa oli kehittymätöntä, koska he olivat tottuneet ns. teleologiseen lain tulkintaan. Tärkeintä oli lain kirjaimen sijasta sen tarkoitus. Neuvostoliitossa kaikkien lakien tarkoitus oli marxilais-leniniläisen sosialismin toteutuminen, ajatus luovuttamattomista ihmisoikeuksista ei sopinut siihen järjestelmään. Juristin rooli oli kuitenkin siinäkin systeemissä sama kuin meillä. Kun venäläisten asianajajien kanssa käytiin kuuntelemassa oikeudenistuntoa Helsingin käräjäoikeudessa, koko porukalla oli vaikeuksia pysyä takapenkillä kuuntelemassa hiljaa, kun joku sotki asiaansa ilman avustajaa.
Ihmisoikeuksien puolustaminen Venäjällä ei ole mitään vaaratonta työtä. Monet ihmisoikeusaktivistit olivat omassa perheensä kautta tutustuneet siihen, mitä on olla toisinajattelija Neuvostoliitossa. Heidän rohkeutensa oli kadehdittavaa. Näin jälkeenpäin ajatellen kaikki sujui loistavasti. Vaikka vastustus tuntui, journalistit ja ihmisoikeusjärjestöt pystyivät esittämään rankkaakin kritiikkiä hallintoa kohtaan. Usein tuli sanottua, että onneksi täällä on kuitenkin Glasnost.
Nyt Putinin aikana olen usein ajatellut, että mikä ajoitus, että tuli mentyä Venäjälle ihmisoikeustyöhön silloin Neuvostoliiton hajottua heti ensimmäisten joukossa, enää se olisi mahdollista. Vaikka Jeltsin heikkona johtajana ei pystynyt pitämään järjestystä yllä, hän ei myöskään tukahduttanut kansalaisjärjestöjä ja sananvapautta. Tosin silloinkin yhden seminaarin jälkeen osanottajat menivät Pietarissa murhatun poliitikon hautajaisiin ja jollain tasolla aavistettiin, että kovemmat ajat ovat tulossa.
En tiedä, onko rikollisuus Venäjällä vähentynyt. Jeltsinin aikaan rikollisuus oli näkyvää eikä ollut päässyt soluttautumaan pitkälle valtion rakenteisiin. Kun Putin astui valtaan, turvallisuuspalvelun valta alkoi kasvaa, eikä käännettä ole näkyvissä. Suuria demokraatteja on vaikea löytää Putinin kilpailijoiksi, vaikka voihan taas käydä niin, että vasta historia osoittaa, kuka oli oikea demokratian puolustaja. Kunhan ei tulisi vielä Putiniakin ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti