SyyttäjäSisäinen juristini tuli nyt sitten herätettyä eikä se ole vieläkään palannut unten maille. Kuvittelin, että kun kirjoitan psykologisesta näkökulmasta juristien työstä, niin pysyn vielä humanistisella puolella, mikä antaa ihmisestä vielä jotenkin inhimillisen kuvan.
Juristisarjoista ehdoton suosikkini on Ally McBeal, tosin uusintajaksoja en ole enää seurannut. Vaikka sillä ei ole paljoakaan tekemistä oikean työn kanssa, käsikirjoittajan on täytynyt tuntea alaa aika hyvin. Olen ajatellut sarjan logiikan niin, että siinä juristeista on tehty yli-inhimillisiä. Henkilöt toimivat niin kuin heillä ei olisi tiettyjä inhimilliseen käyttäytymiseen kuuluvia pidikkeitä käytössään. Assosioidaan vapaaasti, ja kun jotain hassua tulee mieleen kesken kaiken, lähdetäänkin seuraamaan sitä, eikä palata heti asiaan. Aivan niin rentoa oikea työ ei sentään ole.
Siis hyeena mikä hyeena, niin kuin tuolla poikasiaan vartioivan emon kuvalla jo viestitin. Yksi elämän mahtavimpia luontoelämyksiä oli katsella parin metrin päästä silmiin tuota poikasiaan tien laidassa vartioivaa hyeenaemoa. Sillä oli vastasyntyneet poikaset pesässä tierummussa. Varmaan optimaalinen pesäpaikka raadonsyöjälle, ei tarvitse lähteä kauas pentujen luota hankkimaan ravintoa. Se oli aivan yhtä hellyttävän näköinen kuin mikä tahansa muu kissaemo pienten pentujen kanssa, mutta kuitenkaan ei voinut olla muistamatta, että raadonsyöjä se on. Mutta jonkunhan ne raadotkin on syötävä. Jos korpit ja hyeenat eivät ilmestyisi paikalle, miltä maisema näyttäis
Kerran yksi lääkäri sanoi meistä juristeista, että hän ei voi mitenkään arvostaa juristeja, koska ne hankkivat rahaa sillä, että ihmisillä on ongelmia. Olen sittemmin asioinut paljonkin lääkärissä, ja joskus tuntuu, että muillakin alan edustajilla on jotain juristeja vastaan. Välillä tuntui, että on mahdoton päästä ulos lääkärin vastaanotolta ilman oman ammattiin kohdistuvia kommentteja. Onneksi yhtä alas kuin tuossa vastaanoton ulkopuolella kuullussa mielipiteessä ei sentään päästy. Mutta että minun maksamallani ajalla olisi pitänyt ryhtyä keskustelemaan muun muassa siitä, ovatko juristit yhtä lailla kollegiaalisia kuin lääkärit virheen sattuessa.
Vastaan nyt, ihan omalla ajallani. Eivät ole. Juristit ovat jatkuvasti toistensa vastapuolia. Olemme tottuneet siihen, että joudumme työssämme kritisoimaan voimakkaastikin kollegan työtä, ja myös siihen, että joskus tulee kollegan taholta todella yllätetyksi. Yleensä se on vain työtä, joskus se on noloa ja kamalaa, joskus kokee, että on joutunut ala-arvoisen hyökkäyksen kohteeksi, mutta tulee myös niitä hetkiä, että ei voi kuin ihailla. Että se osasikin rakentaa argumentoinnin tuon risun varaan ja että se pitää. Eihän tässä voi muuta kuin olla hiljaa, ettei juttu mene vieläkin huonommaksi.
En kaipaa juristin työstäni sitä ikuista paperikasaa pöydällä, joka ei vain koskaan pienentynyt. Määräaikojen noudattaminen on tullut toiseksi luonnoksi. Tuntuu, ettei mitään saa tehtyä, ellei ole fataalia. Kaikista eniten kaipaan oikeussalityöskentelyn dynamiikkaa, siellä tunsi joskus olevansa nainen paikallaan. Asiakastyö oli välin raastavaa ja kuluttavaa, sekaisin olevia ihmisiä ja mahdottomia umpikujia. Kun edes löytäisi jonkun huonon ratkaisun, että asiakas pystyisi aivan kirjaimellisesti elämään sen kanssa. Aina niitä ei löytynyt. Toisaalta, kun pystyi vaikuttamaan oikeuden toteutumiseen jonkun ihmisen kohdalla, niin taas tiesi jaksavansa pitkään erilaisten sotkujen selvittelyä.
Epäonnistumisia on siinäkin työssä turha pelätä, mutta varautunut pitää olla. Jotta voisi ylipäätänsä tehdä työtään, on pystyttävä elämään sen riskin kanssa, että jonain päivänä tekee myös virheen. Myös juristin virheet voivat olla kohtalokkaita. Toisaalta tuntuu, että juristit ovat aika hyvin varautuneet virheiden varalta. Asianajajaliitto valvoo omiaan, tuomioistuimet voivat kieltää esiintymisen tuomioistuimessa, jos kaikki menee pieleen, ja jokaisella alan harjoittajalla on myös kattavat vakuutukset, tai ainakin pitäisi olla. Kollegan selän taakse ei pääse piiloutumaan, mutta kollegalta saa tukea virheen sattuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti