Tänään pääsiäisviikolle sopivasti DN julkaisi arvostelun Bengt Ankarloon kirjasta "Satans raseri" . Kirjan aiheena ovat noitavainot Ruotsissa. 1500- ja 1600-luvuilla teloitettiin Ruotsissa 240 noitaa, joista yksi poltettiin roviolla. Pääsiäisviikolle sopivasti sen vuoksi, että noitatuomiot perustuivat pitkälti kiduttamalla saatuihin tunnustuksiin.
Artikkelin otsikko "Vieläkin noidat lentävät" viittaa terrorismin vastaiseen taisteluun, jossa arvostelijan mukaan vieläkin uskotaan, että kidutuksen avulla saadulla tunnustuksella olisi jotain arvoa. Monta muutakin kohdetta olisi ollut osoittaa, vaikkapa Iran, Syyria, Venäjä, Afganistan, Irak, Somalia, Sudan, Uzbekistan, Libya ja mitä niitä nyt onkaan.
Kyllä pahuutta maailmasta löytyy, jos vain uskaltaa nähdä sen, eikä se yleensä liity terrorismin vastaiseen taisteluun. Artikkelin huomio kidutuksen heikosta tehosta on tarpeellinen. Kidutettuna ihmiset kyllä tunnustavat senkin mitä eivät ole tehneet, mutta oikeita tietoja heiltä ei usein sillä keinolla saa. Oli myös asiallista ottaa esille länsimaiden omat tekemiset, että olemme me osanneet kiduttaa ennenkin ja sujuu se joiltakin myös nyt. Terrorismin vastaisen taistelun nimissäkään ei saa kiduttaa. Siitä on vain haittaa. Lisäksi länsimailla on velvollisuus jo pelkästään oman uskottavuutensa vuoksi pidättäytyä käyttämästä menetelmiä, jotka ne itse tuomitsevat.
Jeesuksen kärsimykset pitkän perjantain kuluessa ovat konkretisoituneet mielessäni kidutuksen kuvaukseksi, ja siksi pitkäperjantain tuntien kuluminen ristiltä ottamiseen asti tuntuu oikeasti pitkältä ja raskaalta. Ristin kanto, naulojen lyönti, orjantappurakruunun asettaminen, jano ja nääntyminen, turhaan eivät kristityt ristiä kanna. Pontius Pilatuksen sanat "Ecce Homo" "katso ihmistä" kärsivää Jeesusta kansalle esitellessä ovat saaneet myös syvemmän merkityksen. Pitäisi uskaltaa katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti