maanantai 30. huhtikuuta 2007

Vapunvieton valmistelua


Viime vapuksi lähdimme poikieni kanssa Gotlantiin. Siellä vuokrasimme mökin pariksi yöksi, tututuimme Visbyn kaupunkiin ja ympäristöön. Vappukokkoa ihailimme kaukaa kalliojyrkänteen päältä, makkarat paistoimme kertakäyttögrillissä mökin terassilla. Matkasta jäi kiva muisto, taisimme kaikki jollain tasolla tiedostaa, että tällaista äidin ja poikien matkaa emme enää tee.

Tänä iltana on mahdollisuus lähteä vappukokolle ihan tähän lähelle, tosin lehtien ennakkotiedot vapunvietosta eivät rohkaise. Edessä on yhteispohjoismainen nuorison alkoholidebyytti. Ainakin näin suomalaiseen kielikorvaan tuo sana "alkoholdebut" kuulostaa suorastaan kokemusta arvostavalta, ja että kyse on pohjoismaalaisesta kännäyksestä.

Italiassa tuskin edes havaitaan, milloin lapset suorittavat alkoholidebyyttinsä, saavat lasillisen viiniä aterialla. Toisaalta on esitetty sen suuntaisia tietoja, että pohjoismainen humalajuominen on kovaa vauhtia leviämässä myös Etelä-Euroopan nuorison keskuuteen. Siis sielläkin täytyy virkavallan pian varautua kadulla juopottelevien lasten paimentamiseen.

Kun on seurannut lastensa ikäluokan kasvamista kohti aikuisuutta, tällaisina juhlailtoina on väistämättä huolissaan. Kun lapset toilailevat humalassa, niin joku juo rähinäviinaa, toinen saa alkoholimyrkytyksen, joku lähtee mopoilemaan ja jollekin se ensimmäinen kerta on alku tulevalle alkoholismille. Poliisilaitoksella soitellaan vanhemmille ja sosiaalipäivystykseen, koskaan ei tiedä kenen kännykkä soi. Jos jotain ikävää tapahtuu kaveripiirissä, se satuttaa jokaista.

Tämän päivän alkoholidebyyttiä ennakoiva lehtijuttu osoitti puolestaan, miten itsestään selvää ja kulttuuriin kuuluvaa pohjoismaissa nuorten humalajuominen on. Ihmettelemme kyllä muitten kulttuurien aikuistumisriittejä, mutta teini-ikäisten umpikänni kadulla ei tee vaikutusta. Eihän kyse ole ensimmäisestä sukupolvesta.

Näin ensimmäistä vappua Tukholmassa viettävänä olisi ollut kiva lukea lehdestä, mitä muuta kuin nuorison juopottelu ruotsalaisiin vapputapoihin kuuluu. Tosin nuorten alkoholin käytöstä kertovasta jutusta saa myös tapatietoa. Muun muassa siinä toivotaan, että vanhemmat olisivat pitempään ulkona tänään. Kuulemma homma karkaa käsistä illalla kymmenen aikoihin, kun aikuiset ovat pakanneet piknik-korinsa ja lähteneet sisätiloihin. Eli siis eväät mukaan kokolle ja yhdeksältä kotiin.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...