lauantai 26. toukokuuta 2007

Kahdesta yksi

Helluntain ja tämän viikon valokuvatorstain innoittamana palaan vielä ykseyden käsitteeseen, tällä kertaa parisuhdenäkökulmasta. Kiltin hieno hääkuva jo sen kertoi, kahdesta tuli yksi. Romanttista kyllä, mutta jos vaikka vähän lueskelee blogeja - ei tarvitse edes omaan elämäänsä sukeltaa - niin kovin moni hukkaa itsensä pitkäksi aikaa toiseen sulautuessaan.

Nuorena asuin vähän aikaa Saksassa, kesänä jolloin elokuvissa näytettiin Olemisen sietämätöntä keveyttä, ja porukkamme motoksi muodostui "Die unerträgliche Leichtigkeit des Seins", sitä oli niin kiva toistella ääneen. Markka oli siihen aikaan kovin vahva, pystyimme stipendiemme avulla nauttimaan kulttuuririennoista, syömään hyvin ja retkeilemään pitkin Saksaa ja vähän naapurimaidenkin puolella. Asuin Mannheimissa, joten ympäristön rokokoo-linnat olivat luontainen retkikohde.

Linnojen ja museoiden vitriineissä ja antiikkiliikkeiden ikkunoissa olevia posliinisten lemmenparien ihailusta tuli yksi kevyt höyste olemassaolooni. Lemmenparin saksankielinen ilmaus "Liebespärchen" - ääneen lausuttuna taas - lisäsi myös esineen kiiinnostuvuutta, miten voikin olla diminutiivi paikallaan. Suunnittelin tuolloin hankkivani omaan kirjahyllyyni yhden Liebespärchenin, mutta koska minulla ei ollut varaa aitoon Meissenin posliiniseen ja halpoja kopioita en huolinut, pariskunta jäi ostamatta silloin.

Viime vuonna koulun joulumyyjäisissä yksi vanhan tavaran myyjä oli jo keräämässä tavaroitaan, kun huomasin hieman kärsineen lemmenparin hänen pöydällään. En ryhtynyt etsimään leimoja, eikä niitä olisi löytynytkään, teimme kaupat nopeasti ja edullisesti. Nyt tuo tyylipuhdasta kitschiä edustava esine luo tunnelmaa makuuhuoneeseemme. Miehen hiharöyhelö on valitettavasti irronnut, muuten esine on ehjä.

Parisuhteen symboliikkaa voi sitten miettiä kun tuota jäykkää paria katselee. He ovat yksi ja sama, valettu samalle jalustalle ja niin kauniita. Täydellinen ykseys onnistuu siis, jos pariskunta on tehty posliinista ja mies soittelee harppua. Muussa tapauksessa kannattaa aina välillä ottaa vähän etäisyyttä.

Siis helluntain viettoon, yhdessä tai erikseen!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään.
Kuva nosta mieleen muiston jostain keskisestä Euroopasta, joltain automatkalta. Näimme pellolla ulkoilmakirppiksen ja pysäytimme. Näin siellä ihastuttavan soittorasian, jonka päällä pyörähteli ruskeasävyinen posliininen lemmenpari. Aivan ihana, ei kovin kalliskaan. Vieläkin kaduttaa, etten ostanut. Liiaksi romua jo muutenkin, ajattelin kai.

-lea kirjoitti...

Mullakin on tuollaisia "vieläkin kaduttaa" muistoja ostamatta jättämisisistä matkoilta. Mutta on tullut ostettuakin kaikenlaista tavaraa, ja joitain niitäkin katuu.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...