torstai 31. toukokuuta 2007

Kuka kukin on

Ei tuolla kaupungin puisto-osastollakaan aina osata ajatella kukkia ratkaisuna, ainakaan tuo yksi valkoinen tulppaani ei riitä edes osaratkaisuksi tähän ongelmaan.

Uutta näkökulmaa kukkien kuvaamiseen hakee tämän päivän valokuvatorstai seuraavalla saatetekstillä:

"Oliverille kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät rakasta kukkia tai pitävät niitä vain somisteina, kuten koristetyynyä tai jotain Hummelin posliinihahmoa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmiäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan."


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieman yksinäiseltä tuo kukka näyttää ankeuden keskellä suurennetussa kuvassa.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...