Odottamaton vanhuus

Tänään luin mielenkiintoisen tiedon kuolinilmoituksesta. Siinä kerrottiin, että 92-vuotias omainen oli kuollut odottamatta, oväntat. Mitä pitäisi ajatella? Positiivisella mielellä tehty tulkinta olisi, että 92-vuotias on ollut varsinainen teräsmummo, lenkkeillyt ahkerasti viime päiviinsä saakka eikä ole päivääkään sairastanut viiteen vuoteen. Vähän kriittisemmin ajatellen voi tulla johtopäätökseen, että omaiset ovat vieraantuneet ihmiselämän realiteeteista ja työntäneet ajatuksen aikamme rajallisuudesta jonnekin mielensä käyttämättömiin lokeroihin. Kun vielä kuolinilmoitukseenkin piti kirjoittaa, että odottamaton kuolema. Ilmeisesti omaiset eivät ole yhtään yöuntaan joutuneet menettämään miettien, selviääkö vanhus hengissä seuraavaan päivään. Miten onnellista.

Ulkomailla asumiseen liittyy monella huoli kotimaassa olevista omaisista. Pääsiäislomalla Suomessa käydessämme huomasimme anopin tilan huonontuneen, a-virus oli vienyt vanhalta ja sairaalta voimat. Onneksi paikkakunnan kotipalvelun ohjaaja oli tietoinen tilanteesta, ja säännölliset kotisairaanhoitajan käynnit saatiin järjestetyksi. Nyt, kun hoito ja huolenpito on kunnossa, mieli on rauhoittunut sekä siellä että täällä, voimme levollisemmin odottaa tulevaa. Tosin ei voi sanoa, että hoidossa olisi ollut puutteita ennenkään, tytär ja käly ovat huolehtineen kunnioitettavasti kaikesta eikä mummo itsekään kokenut tarvitsevansa lisää apua.

Jos jotain etua harvakseltaan tapahtuvista tapaamisista voi etsiä, niin vähitellen tapahtuvat muutokset omaisen kunnossa on helpompi havaita, kun näkee harvemmin. Välttämättä omaisiaan päivittäin tapaavat eivät niin helposti huomaa kunnon asteittaista muuttumista. Kun jouluna vielä vaivatta liikkuva vanhus ei meinaa millään päästä nousemaan tuolistaan pääsiäisenä, niin on uskottava, että huonompaan suuntaan on kunto mennyt. Päivästä toiseen tapahtuvaa muutosta tuskin olisi huomannut. Muuten olisi kyllä parempi, jos pääsisi pistäytymään katsomassa omaisiaan silloin kun on tarvetta puolin ja toisin.

Paljon keskustelua herättänyt palvelu, että palkataan firma soittamaan omaiselle ja kysymään vointia, voi olla joskus käypä ratkaisu huolenpidon osoittamiseen, tilanteita on erilaisia. Toisaalta, jos omainen tietää, että joka ilta kello kahdeksan soitetaan ja kysytään vointia, niin hänen täytyy myös olla niin hyvässä kunnossa, että hän ymmärtää puhelun tarkoituksen. Muuten käy niin, että puheluun ei viitsi vastata, ja joku joutuu joka tapauksessa käymään paikan päällä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Monenlaisia turvapuhelinjärjestelmiä on jo käytössä, ja joillekin voi sopia juuri tällainen "puhuva turvapuhelin" -palvelumuoto. Monen vanhuksen ongelma on, että menee päiviä, ettei ole ketään, kenen kanssa puhuisi. Se, että joku soittaa firmasta illalla, ei tarkoita sitä, etteikö olisi itse soittanut aamulla, tai toisinpäin.