lauantai 12. toukokuuta 2007

Mihin euroviisuissa vielä päästäänkään?

Harmittavan tummana näkyy tämä showkuva
klikkaamalla isoksi vähän paremmin

Annan nyt periksi, kirjoitan euroviisuista. Täällä Ruotsissa odotetaan, että The Ark voittaa, että Ruotsin televisio pääsee näyttämään, miten järjestetään hieno euroviisushow. Miten ihmeessä ne luulevat pystyvänsä parempaan? Toisaalta tuo toive, että pääsisi itse tekemään taas shown, kertoo ehkä siitä, että viisuissa on menty paljon eteenpäin etenkin showtekniikan suhteen sen jälkeen kun Ruotsi viimeksi kisat järjesti vuonna 2000.

Semifinaalia televisiosta katsoessa olisi toivonut artistien lähikuvien sijasta enemmän koko estradin kokoisia näkymiä. Andorran poikien finaalista poisputoamisessa harmitti eniten, ettei sitä valoshowta näe uudestaan. Hollannin esitys loisti lämpimästi hehkuvina väreinä ja valoina. Sinisävyiset näkymät sekoittuvat ainakin nyt muistikuvissa toisiinsa, lisäksi sininen valo näyttäytyy helposti kalseana ja etäisenä, mutta upeasti nekin toimivat.

Ruotsin uutisoinnissa on korostettu kovasti itä- ja länsi-asetelmaa. Mielestäni pahin ylilyönti oli lausuma, että jos nyt The Ark tai joku muu länsimaa ei voita, niin mielenkiinto koko euroviisuja kohtaan laskee lännessä. Käsittämätöntä höpinää minulle. Eiköhän Suomikin ole länsimaa, entä Kreikka, ja onko mielenkiinto jotenkin osoittanut laskemisen merkkejä? Miten tuo ruotsalainen pop-rock-porukka voisi saada taas länsimaat kiinnostumaan euroviisuista aikaisempaa enemmän, ja onko siihen tarvetta? Ihan kivahan se olisi jos Ruotsi voittaa, etenkin kun täällä puuhataan jo huomenillaksi kansanjuhlaa Kungsträdgårdeniin, ainakin DN:n tietojen mukaan, mutta vähintään yhtä kiva on jos voittaja on vaikka Serduchka.

Länsimaisuus näyttäytyy joka tapauksessa voimakkaasti esityksissä, viime vuosina vain harvat maat ovat uskaltaneet tuoda oman kansallisen musiikin elementtejä mukaan. Äänestin semifinaalissa Serbiaa ja Valko-Venäjää, en ilmeisestikään ollut ainut länsimainen ruhtinaallisesti "itäisiä" maita euroviisuissa tukeva. Eivätkä ne äänet koviin itään menneet sen enempää kulttuurisesti kuin maantieteellisestikään, Serbia on Pohjois-Ruotsin kanssa samoilla pituuspiireillä, Valko-Venäjä on kartalla Suomen kohdalla itä-länsi-akselilta katsottaessa.

Pisteidenlaskussa ei voi olla huomaamatta maahanmuuton ja vähemmistöjen vaikutusta. Tänä iltana aion äänestää Hannaa. Eivätköhän monet muutkin ruotsinsuomalaiset toimi samalla tavalla. Veikkaan siis, että Ruotsista on odotettavissa iso äänisaalis Suomelle, Saksasta ja Ruotsistakin tulee paljon pisteitä Turkille, Israel antaa pisteitä Venäjälle, kiitos venäjänjuutalaisten, ja eiköhän Virostakin Venäjä kerää ison pistesaaliin edelleen, onhan se vähemmistö sentään neljäsosa koko kansasta.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...