Ruotsalaista maailmanpolitiikkaa

Perjantaina Bildt bloggasi New Delhissä

kuva vanhasta Delhistä (klikkaa)

Ruotsin porvarihallituksen ulkopolitiikkaa johtaa ahkera bloggaaja Carl Bildt. Hän oli hallituksen yllätysnimi, samalla tavalla naftaliinista kaivettu kuin Paavo Väyrynen. Hänen ulkopoliittista kokemustaan ja tietämystään ei kukaan voi kiistää, mutta hänen tuntumaansa päivänpolitiikkaan on epäilty jo muutaman kerran.

Carl Bildt on ollut maailmanpolitiikan aitiopaikoilla ja myös nyt hänen toivotaan lisäävän Ruotsin kansainvälistä vaikutusvaltaa. Ilmeisesti Bildt myös itse näkisi mielellään itsensä maailman pelastajana, rauhanrakentajana ja konfliktien ratkaisijana.

Ensimmäiset ministerikuukaudet Bildt joutui selvittelemään suhteitaan Gazpromiin, Itämeren kaasuputkihankkeen takana olevaan venäläiseen energiayhtiöön. Ottaessaan vastaan ulkoministerin viran hän luopui Gazpromin osaomistajayhtiön Vostok Naftan osakkuudesta ja sai vielä lähtiessään yhtiöstä mukavat optiorahat mukaansa. Gazpromin pääomistaja on Venäjän valtio.

Viime viikolla Ruotsissa on keskusteltu Iranin ulkoministerin tulevasta Ruotsin vierailusta. Monet tahot ovat vaatineet vierailun peruuttamista, toiset ovat kieltäytyneet tapaamasta vierasta. Pääministeri ei tapaa vierasta sen vuoksi, ettei vierailu saisi liian korkeaa statusta. Tässä maailmantilanteessa Iranin ulkoministerin Ruotsin vierailua voi perustella sillä, että pitämällä yllä keskusteluyhteyttä Iraniin saadaan tietoa Iranin aikeista, ehkä voidaan jopa vaikuttaa maan suunnitelmiin. Kun kutsu Ruotsiin on tullut silloin kun kukaan muu ei halua tavata, mahdollisuudet päästä keskeiseen asemaan tilanteen kehittyessä lisääntyvät. Siis Bildt voi hyvinkin tulla vielä valituksi välittäjäksi kiistaan.

Realistina ei voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että takana on taas kerran Ruotsin sotateollisuuden intressit. Onneksi Maud Olofsson ei kuitenkaan ota ulkoministeri Mottakia vastaan elinkeinoministerinä vaan varapääministerinä. Jos ydinaseita ei saa kehittää, niin varmin tuleva konventionaalisten aseiden suurostaja tässä maailmassa lienee Iran. Sillä on myös pitkät maarajat puolustettavinaan, ja kyllä niitä öljyvaroja aina sotimiseen riittää, jos ei muuhun. Mikäli Irak ei luisu Iranin suoraan vaikutuspiiriin USA:n miehityksen loputtua, parinkymmenen vuoden takainen sota näiden naapurusten välillä voi uusiutua.

Iranin sisäpolitiikan kannalta on suuri uhka, jos naapuriin kehittyy demokratia ja Irakin talous lähtee kasvamaan. Millä sitten perusteltaisiin mullahien vallan välttämättömyys moraalin ylläpitäjänä ja kansan hyvinvoinnin takeena, etenkin kun köyhyys Iranissa vain lisääntyy? Iranin osuutta Irakin tämän hetken kaaokseen ei voi olla huomaamatta. Suomen televisiossakin vähän aikaa esitettiin kuinka rauhallista iranilaismielisen kuvernöörin johtamassa Najafin kaupungissa on.

Viime aikoina Ruotsissa on ehdotettu Ruotsia myös EU:n Venäjä-politiikan vetäjäksi. Siitä ehdotuksesta en ole kovin innoissani. Ruotsalainen hyväntahtoinen arroganssi yhdistettynä naiviuteen ei sovi siihen peliin. Sen sijaan mielelläni toivoisin Angela Merkelin olevan keskeisessä asemassa EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämisessä, hänen uskoisi parhaiten pystyvän vastaamaan Venäjän suurvaltapoliittisiin eleisiin. Vaikka kylmä sota on sellaisenaan ohi, Putinin Venäjä ei ole unohtanut, miten muita valtioita pidetään omassa vaikutuspiirissä.