perjantai 4. toukokuuta 2007

Kotisatama vai taukopaikka

Tänä iltana asetumme taas television ääreen, eikä tälläkään kertaa katsomaan laatuelokuvaa eikä edes ruotsalaista dekkaria, Beckiä tai Wallanderia, joita katsomme jo pelkän puhekielen opiskelun vuoksi. Kotisatamassa tulee Kanarian saaret -jakso. Kuulostaa tylsältä, mutta entä jos sittenkin vielä muuttaisi tasaisen lämpimään ilmastoon?

Ruotsiin muuttomme ei ole mikään komennus, Suomeen paluun paikkaa tai aikaa ei ole suunniteltu. Kuinka monta kertaa onkaan joutunut vastaamaan kysymykseen, milloin te palaatte. En tiedä, en ajattele sitä nyt.

Monille ulkosuomalaisille on käynyt niin, että on lähtenyt vähäksi aikaa ulkomaille, mutta kun aikaa kuluu, paluu Suomeen muuttuu aina vain epätodennäköisemmäksi. Vaikka ei ole oppinut täysin uuden kotimaan tavoille, ei Suomikaan ole enää samannäköinen kuin lähtiessä. Mitä kauemmin on poissa, sitä kapeampi siivu omasta kotimaasta on enää hallinnassa. Jotkut pitävät kolmea vuotta rajana, sen jälkeen on jo vaikea palata. Toisaalta jos paluu on koko ajan osa suunnitelmaa, niin uuteen kotimaahan sopeutuminen ei ole niin tärkeää.

Yksi elämäni kulttuurishokkeja on ollut, kun menin au pairiksi Suomesta viisitoista vuotta aikaisemmin Sveitsiin muuttaneeseen perheeseen. Rouvalla oli vankkoja mielipiteitä Suomesta, minkälaista siellä on, ja minä taas en tuntenut ollenkaan sitä Suomea, josta hän oli muuttanut 15-vuotiaana. Minä puhuin pakastamisesta, hän syväjäädyttämisestä. Hänelle tutuin suomalainen viihdeartisti oli Suhinalempi (???), minä olin jo nähnyt turhapurot ja muut spede-elokuvat. Lisäksi hänellä oli lakkaamaton tarve keskustella kanssani siitä, minkälaista Suomessa on. Sen ja muutaman vakavamman syyn vuoksi vaihdoin perhettä.

Internet-aikana ei joudu enää mihinkään vakuumiin kotimaansa asioihin nähden, mutta voisiko TV Finland lähettää mainoskoosteen kerran viikossa? Mainokset iskostuvat äkkiä arkikieleen, niistä tulee osa käyttökulttuuria samalla tavalla kuin televisioviihteestä. Ulkosuomalainen sitten ihmettelee, mitä noille sukulaisille on tapahtunut, kun ne toistelevat hokemia, joissa ei ole mitään järkeä - jos ei ole nähnyt itse mainosta. Onneksi nyt voi käydä MTV:n sivuilla opiskelemassa käyttökulttuuria ja nostalgioimassa katsomalla vaikka Tupla-City-mainoksen.

Populaarikulttuurin seuraaminen on myös vaikeaa ulkomailta käsin. Suuret hitit menevät ohi, uudet tähdet jäävät vieraiksi. Kun au-pair-vuoden jälkeen palasin Suomeen, niin ensimmäisiä oikeita uutisia Suomesta minulle uuden koiranpennun lisäksi oli se, että naapurikylän pojasta oli tullut pop-tähti.

Varsinaisena uhkakuvana näen, että muutaman vuoden päästä huomaamattani puhun suomea oudosti ruåtsalaisittain korostaen ja esittän suomessa asuville ystävilleni varmoja mielipiteitä siitä, minkälaista Suomessa on, vaikka ei ole asunut siellä viiteen vuoteen, ja kokemus Suomesta on vain yhden ihmisen kokemus muutamalta paikkakunnalta. A-apuVA! Pitäisiköhän palata ennen sitä?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Suomeen kuitenkin sopeudu helpommin kuin johonkin muuhun maahan, vaikka se ei enää olisikaan aivan samanlainen kuin joskus ennen?

Itse olen Helsingistä kotoisin ja asunut Oulussa jo yli puolet elämääni vuodesta 1983. Vaikka vieläkin välillä haikailen kotiinpaluusta, tosiasiassa tunnen Helsingistä enää muutamia kortteleita keskustasta ja ihmisten puheet ja rakennukset ovat käyneet vieraiksi. Siitä huolimatta uskoisin kohtuullisessa ajassa taas stadilaistuvani.

-lea kirjoitti...

Varmasti niin on, mutta oman sopeutumisprosessin se vaatii. Moni täällä Ruotsissa pitkään asunut sanoo, etteivät he enää sopeutuisi Suomeen. Kaikkein raskainta paluumuuttajille tuntuu olevan se, että oma maa on vieras, siihen ei osaa varautua. Ulkomailla asuvalle oman asuinmaan kulttuurin vieraus on itsestään selvää,ulkopuolisuus kuuluu asiaan, siksi se on helpompi hyväksyä.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuntuu, että Suomeen sopeutuminen olisi vaikeaa (näin 10 vuoden jälkeen) eniten henkisesti. Ulkoiset jutut oppi nopeasti esim. korttelit ja byrokratiat, mutta kuinka sopeutua siihen "takaisin" mistä lähti...? Tätä mentalitetti-juttua on hiukan hankala selittää sellaiselle, joka on aina asunut Suomessa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kokeeko suomalaisuuden positiivisena vaiko negatiivisena, vaan kyse on siitä että itse on muuttunut joksikin muuksi kuin suomalaiseksi. Siis vaikka onkin suomalainen, niin silti on jotakin muutakin, ja sitä jotakin muuta - esim. väylää itseilmaisuun, tai rentoa tuttavallisuutta, hierarkioiden puuttumista, innostavuutta, kannustavuutta- jää kaipaamaan varmasti. Minä rakastan suomalaisuutta mutta koen sen joskus hiukan ahdistavana. Jos asuu Suomessa, niin sitä saattaa helposti elää ja hengittää vain oman kulmakunnan asioita. Jos elää jossain muuallakin (esim. jos päivittäin seuraa lehtiä ja medioita ympäri maailmaa, vaikka elääkin Suomessa), niin silloin on jo sellainen laajempi näkökulma asioihin. Se laajempi näkökulma tulee automaattisesti, kun asuu ulkomaalaisena vieraassa maassa. Asioita pohtii aina monelta kantilta, tulee kriittisemmäksi, analyyttisemmäksi.
Ei tämä mielipiteeni mikään lopullinen totuus tietenkään ole ja olen aivan vara, että pystyisin elämään Suomessa yhtä onnellista ja täysipainoista elämää kuin täälläkin. Omasta päästähän se on kiinni loppujen lopuksi kuinka asioihin suhtautuu.
Mutta helppoa sopeutuminen ei varmaan enää ole, ei vaikka palaisi omaan lähtömaahansa. Odotuksetkin saattavat olla aivan erilaiset kuin todellisuus. Paluumuuton jälkeisestä kulttuurishokista ja sitä seuranneesta pettymyksestä saattaa tulla ikuisen katkeruuden aihe...

-mrs morbidi

-lea kirjoitti...

mrs morbidi, kiitos tuosta pohdinnasta. Omaa muuttumistaan on aika vaikea huomata, parhaiten sen toisessa kulttuurissa elämisen vaikutuksen näkee lapsissa. He kun vielä ottavat vastaan enemmän kuin aikuiset.

Ruusureppu kirjoitti...

Anonyymille: ei kai sitä sopeudukaan takaisin siihen mistä "lähti" ja sehän asian mutkikkaaksi tekeekin.

Resusimme Suomen ja muiden maiden väliä usean vuoden ajan. Kun taas asetuimme, se mistä olimme lähteneet oli muuttunut.
Sopeutumisen aluksi, ainakin minä, opettelin uudelleen mitä Suomi on, miten täällä nyt ollaan, miten ystävien kanssa viestitään kun ollaan lähempänä.

Koin pääni sisällä yllättävän pitkään vierautta ja kummallista etäisyyttä ympäristöön ja asioihin vaikka näennäisesti kaikki oli kuten ennenkin (?). Vasta nyt, viiden vuoden jälkeen vieraus on alkanut hellittää.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...