Kansallista itsetuntoa etsimässä

Kansanluonnetta ei ole, ainakaan tieteellisesti todistettuna ilmiönä, mutta onkohan kansallinen itsetunto olemassa? Jos se on olemassa, niin euroviisujen jälkihuuman perusteella väittäisin sen olevan vahvimman Britanniassa. Minkä muun maan lehdillä on varaa vitsailla, että erehtyi luulemaan lennolle lähtevää Finnairin matkustamohenkilökuntaa oman maansa viisuedustajiksi? Tosin kyse ei välttämättä ole itsetunnosta vaan muiden keinojen puutteesta käsitellä maan euroviisufloppia. Meilläkin kaikki katosivat television äärestä Ison-Britannian esityksen alkaessa, ilman brittien tarjoamaa leg stretching -taukoa ohjelma olisikin ollut kohtuuttoman pitkä.

En tiedä onko ruotsalaista kiukuttelua havaittu muualla kuin Suomessa, mutta se paljastaa taas kerran tämän pohjoisen kansan epävarmuuden. Voitot juhlitaan etukäteen, koska lopputuloksesta ei voi olla varma. Tappiot ja epäonnistumiset vieritetään muiden syyksi, tai haetaan vuosikausia syntipukkia. Ruotsalaisen ylivertaisuuden myyttiä pidetään yllä, ja jos joku uskaltaa kaivella sen perusteita, hän on ongelma. Vaikka Ruotsi maana on todellinen menestystarina, se ei ole antanut ruotsalaisille tervettä, vahvaa itsetuntoa. Kyllä tuosta Ola Salostakin muutaman vitsin voisi lohkaista, jos huumorintajua riittäisi.

Kansallinen itsetunto kaipaisi kohentamista myös monessa Itä-Euroopan maassa. Niin kuin hyvän itseluottamuksen omaavien ihmisten kanssa myös vahvan itsetunnon omaavien kansojen kanssa on helppo tulla toimeen. Tällä hetkellä monet länsimaat tuntevat olonsa uhatuiksi Itä-Euroopan, Kiinan ja Intian nostaessa päätään, myös Ruotsissa globalisaatiopelko jäytää itsetuntoa. Kuinka Ruotsi säilyttää paikkansa maailman parhaana maana asua, tehdä työtä, käydä koulua ja nauttia hyvinvointiyhteiskunnan suomaa turvaa?

Imperialistinen maailmankuva näkyy selkeästi Venäjän käyttäytymisestä, mutta kyllä Ruotsillekin on jäänyt tiettyjä eleitä suurvalta-ajoilta. Jos Suomella on kompleksinen suhtautuminen Ruotsiin, niin ei Ruotsissakaan kovin rennosti oteta Suomen tapahtumia. Isoveljen huoli, että pikkuveli kasvaa ohitse ja saa isommat muskelit, panee tarkkailemaan naapurimaan touhuja suhteessa itseen eikä ylpeyttä ja iloa yhteiseen arvopohjaan ja kulttuuriin perustuvista onnistumisista naapurissa osata tuntea. Vastaavasti Suomessa otetaan turhan vakavasti isoveljen kiukunpurkaukset, mutta osataan ottaa myös mallia, sekä hyvässä että pahassa.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten Serbian euroviisuvoitto vaikuttaa ja vaikuttaako se neuvotteluihin Kosovosta ja EU-jäsenyyden etenemiseen. Ainakin Serbien itsetunnon pitäisi olla nyt kunnossa, mutta perustuuko se ajatukseen muiden kansojen hallitsemisesta vai oman kulttuurin vahvuudesta ja olemassaolon oikeutuksesta? Serbian on osattava olla jämäkkä, etteivät suurvallat tee siitä pelinappulaa omiin valtapeleihinsä. Sen pitäisi pystyä olemaan ylivertainen omaan menneisyytensä eikä toisiin kansoihin nähden.